Esittely

Yhteystiedot/Contact

Kerttu Kilpeläinen
p. +358 44  588 5353
caratics.cavaliers@gmail.com
Helsinki, Finland

Olen jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä:
Suomen Cavalier kingcharlesinspanieliyhdistys ry
Suomen koirankasvattajat ry
Suomen Kennelliitto ry

Ensimmäisen koirani sain vuonna 2008, kun Emma (Crawford Good Touche) muutti meille alkukesästä. Emmaa varten ei ollut mitään kummempia harrastussuunnitelmia, ja se onkin suorittanut erinomaisesti lemmikin & sohvan lämmittäjän tehtävää tähän päivään asti.

Cavalierien pariin päädyin sen aikaisen naapurini Heli-Anneli Vären (Harmonic cavaliers) kautta. Muutaman vuoden ennen oman koiran saamista pyörin läheisessä koirapuistossa katsomassa Helin koiria, ja siitä rakkaus rotuun lähti. Helin mukana päädyin aikanaan myös ensimmäiseen koiranäyttelyyni, ja siitä lähtien on ahkerasti tullut kehiä kierrettyä, niin omien kuin Helinkin koirien kanssa.

Vuonna 2011 Emmalle saapui kaveriksi Mandy (Harmonic Magical Moon). Mandy tuli minulle näyttelykaveriksi, mutta myös monia muita harrastuksia ollaan Mandyn kanssa kokeiltu, mm. agilitya. Mandy sai myös yhden pentueen Helin nimiin, josta kotiin jäi edesmennyt Teddy (Harmonic Majestic Charmer).

Milou (Harmonic Comedy Express) tassutteli Joulun jälkeen vuonna 2014 osaksi perhettämme. Miloun kanssa ollaan kierretty kehiä Suomessa ja ulkomailla, se on reissukavereista parhain!

Alkuvuodesta 2017 ensimmäinen tuontini Isla (Milbu Taktika) saapui Latviasta Milbu kennelistä Suomeen. Toiveena oli, että Isla jatkaisi mahdollisesti sukuaan tulevaisuudessa. Perheemme prinsessan kanssa on myös ahkerasti kierretty näyttelyissä.

Miloun emä on FI MVA Harmonic Cherished, cavaliermaisin cavalier jonka tiedän. Cheri on mahtavan luonteensa lisäksi myös kaikin puolin terveeksi tutkittu, ja se oikein syttyy loistoon näyttelykehään päästessään. Halusin ehdottomasti vielä toisen Cherin lapsen kotiin, joten niinpä tammikuussa 2018 syntyi Miloun pikkusisko Karkki (Harmonic Cara Mia).

Tammikuussa 2020 syntyi ensimmäinen Caratic’s pentue. Kotiin jäi laumamme kuopus Caratic’s Tinselled Heiress eli Tella.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja rodunomaisia cavalier kingcharlesinspanieleita niin ulkomuodon kuin luonnteenkin puolesta. Tervetuloa siis tutustumaan kotisivuihimme!


I got my first dog Emma (Crawford Good Touche) in early summer at 2008. Emma’s job was just to be a pet which she has excellently succeeded for almost 12 years and still counting.

My former neighbor Heli-Anneli Väre & her Harmonic cavaliers were the reason why I ended up to this wonderful breed. I started to visit at our near dog park couple years before Emma’s arrival. I also ended up to my first dog show with Heli. I have showed Heli’s and my own dogs pretty regularly ever since.

Mandy arrived to our household for a friend to Emma in 2011. Mandy was meant to be my first own showdog. We have also tested some other hobbies – like agility- with her. Mandy also had a litter under Heli’s prefix. Teddy (Harmonic Majestic Charmer 19.11.2013-29.7.2014) stayed at home from that litter.

Milou (FI NO SE NORD CH Harmonic Comedy Express) joined to our family after Christmas at 2014. We have toured dog shows with Milou in Finland as well as abroad. He is the very best travel buddy!

Isla (FI NO CH Milbu Taktika) arrived to Finland from Latvia (kennel Milbu) in 2017. She is the first import of mine. The plan was that she would hopefully have puppies of her own in future. She has also been successful at dog shows.

Mother of Milou is FI CH Harmonic Cherished. She represents the perfect picture of the breed for me. She has the most sweet temperament, is health checked and she lights up especially in the showring. I definitely wanted another offspring of her. Karkki (Harmonic Cara Mia) joined to our family in 2018 as a result.

The first Caratic’s litter was born at January 2020. Caratic’s Tinselled Heiress ”Tella” stayed at home from that litter.

I aim to breed cavaliers that are healthy and typical for the breed based on appearance and characteristics. Welcome to explore our website!